Arkisto
Kotisivu Ilmoitustaulu Seuraaja Toiminta Historiikki Yhteystiedot

 

Tiikeriturnauksessa pienikin voi olla suurta

DSC00055.JPG (523453 tavu(a))Lauantaina 5.4.2003 kokoontui Kälviän Vapaa-ajantalolle suuri joukko pieniä lentopalloilijoita. Paikalle olivat löytäneet kälviäläisten lisäksi Kokkolan, Himangan, Kalajoen ja Pihtiputaan juniorit. Vuorossa oli siis kahdeksas Kälviän NMKY:n järjestämä Tiikeriturnaus.

Mutta kuinka ollakaan, jo ennen turnauksen alkua alettiin jakamaan palkintoja. No kyseessä oli tietenkin piirustuskilpailun palkintojen jako. Järjestävän seuran nettisivut oli nimittäin juuri avattu ja kuvituksesta vastasivat osaltaan myös tiikerikoululaiset. Parhaista taiteilijoista palkittiin Netta Kallinen, Sampo Myllykangas ja Heli Vähähyyppä, mutta myös muut piirtäjät saivat osansa. Piirustuksia pääsi ihailemaan päivän aikana kahvion puolella, jossa myös nettisivut olivat ensiesittelyssä.

Virallisen osuuden jälkeen päästiin jo tositoimiin. Joukkueet suuntasivat omiin hommiinsa, sillä viidelle kentälle tarvittiin sekä pelaajat että tuomarit ja muut toimitsijat. Huilivuorolla pelaajat pääsivät vaikkapa peuhunurkkaan hyppimään tai maalauttamaan tiikerin ilmeen kasvoillensa.

Turnauksen puolessa välissä pidettiin ruokatauko. Prahaan kansainväliselle YMCA Europe 2003 -leirille suuntaavat B- ja A-tytöt olivat järjestäneet vanhempiensa suosiollisella avustuksella ruokailun yläasteen puolelle.

Turnauksessa oli paikalla myös itse tiikeri kannustamassa innokkaita junioreita. Hienointa olikin iloinen meininki, jonka saattoi lukea lasten kasvoilta. Hymyä taisi helpottaa myös Fazerin makea mukanaolo.

Iltapäivällä koitti sijoituspelien vuoro ja lopulta saatiin selville kaikkien kolmen sarjan mitalistit. Turnauksen parhaana tuomarina palkittiin Titta Tilvis Kalajoelta.

Minitiikerit: 1. Namika III, 2. Ploki I, 3. Namika I.
Tsemppitiikerit: 1. Namika III, 2. Namika I, 3. Namika II.
Supertiikerit: 1. Ploki I, 2. Kimara I, 3. Namika II.



Päivitetty viimeksi 30.03.2004
Webmaster